Jos tuntuu, ettet riitä tai kelpaa omana itsenäsi, et ole kokemuksesi kanssa yksin. Tarve tulla nähdyksi, ymmärretyksi ja hyväksytyksi jää monen kohdalla vajaaksi. Miksi näin on ja mitä asialle voisi tehdä?
Psykologi Pekka Tölli vastaa tähän kirjassaan Minä näen sinut – Arvostuksen psykologiaa (Tammi 2024):
"Me jokainen toimimme sekä arvostuksen antajina että vastaanottajina. Ratkaisu ei löydy jokaisen itsetuntoa vahvistamalla tai lakkaamalla välittämästä siitä, mitä muut ajattelevat. Meidän tulee suunnata katseemme sekä itseemme että toisiimme. Ratkaisu on ihmisten välinen, ei ihmisten sisäinen.
Tarvitsemme toistemme kohtaamista, runsaammin hyväksyviä katseita, enemmän kohottavia sanoja ja lisää läsnäoloa. Yhtä lailla meidän on tärkeä oppia ottamaan vastaan meille tarjottu arvostus ilolla ja kiitoksella, kursailematta, kieltämättä sitä ja kiemurtelematta siitä irti."
💛 Nappaa uuden käyttäjän BookBeat-etu ja kuuntele Pekka Töllin ihania palautteita saanut kirja inhimillisen kohtaamisen tärkeydestä. 💛
➡️ Etukoodi HIDASTA60 on voimassa 26.5.2024 asti kaikille uusille BookBeat-käyttäjille. Kokeilu kestää 60 päivää ja sisältää yhteensä 40 tuntia kuuntelu- ja lukuaikaa. Sen jälkeen tilaus jatkuu automaattisesti valitun paketin mukaisesti ilman määräaikaa. 💎 Käytä etu @hidasta -profiilin linkistä.
Minun luontoseikkailuni -tehtäväkirja ja STABILO BOSS ORIGINAL NatureCOLORS korostuskynät edulliseen yhteishintaan 😍 🌱 Rakenna merkityksellinen luontosuhde jo lapsuudesta alkaen 🌱
Luonnonläheiset STABILO BOSS ORIGINAL NatureCOLORS korostuskynät sopivat täydellisesti tehtäväkirjan Minun luontoseikkailuni täyttämiseen 💚 Viiston kärjen ansiosta kynällä voi piirtää ohuita ja paksuja viivoja.
Tehtäväkirja on jaoteltu vuodenaikojen mukaan, ja sen havainnointitehtäviin liittyy muun muassa askartelemista, piirtämistä, kirjoitustehtäviä ja leikkejä. Lapsi voi täyttää kirjaa aikuisen kanssa tai itsekseen. Kirja kulkee mukana puistoissa, metsissä ja kesämökillä – kaikkialla, missä on luontoa.
Tutustu pakettiin lisää Hidasta elämää -verkkopuodin tarjouspaketeissa, johon pääset @hidasta -profiilista.
PS. Nyt kaikkiin yli 40 euron ostoihin -20% ale! Tarjous on voimassa 31.5. klo 12 asti.